Käy seuraan! - Seuraamisen koulutuspäivä (Milka Tauru)   

Seuraaminen on arjessa sekä harrastuslajeissa tarvittava taito. Onnistunut suoritus koostuu monenlaisista pohjataidoista, joita ovat esimerkiksi sujuva palkkaus, ohjaajan toiminta sekä koiran edellytykset suoriutua tehtävästä niin fyysisen suorituskyvyn kuin osaamisen näkökulmasta.

Seuraamisen kouluttamisen ei tarvitse olla tylsää tai puuduttavaa. Se voi olla hauskaa, mielenkiintoista ja oivalluksia herättävää. Tule mukaan harjoittelemaan seuraamisen alkeita, ratkomaan eteen tulleita haasteita kuten, edistäminen, ääntely, haistelu, poikittaminen. Voit myös tulla pohtimaan, miten edetä juuri teidän seuruuharjoittelun suhteen. Luvassa mielenkiintoinen päivä kouluttajan opissa, jolle ensisijaisen tärkeää on aito yhteistyö koiran kanssa. Tämä koulutuspäivä sopii siis kaiken tasoisille koirakoille, niin vasta seuraamisen opettelua suunnitteleville kuin pidemmälle edenneillekin. 

Koulutuspäivä alkaa luennolla, joka tarkastelee koiran motivaatiota ja koulutustekniikkaa seuraamisen näkökulmasta. Oppimistavoitteena on, että osallistuja ymmärtää mitkä tekijät vaikuttavat koiran motivaatioon sekä miten ohjaaja voi omalla toiminnallaan edesauttaa seuraamisen onnistumista. Luennon jälkeen jokaiselle koirakolle on varattu 30min henkilökohtaista ohjausaikaa joita kaikki päivään osallistujat ovat tervetulleita seuraamaan.


Kouluttajan esittely:

Milka on koulutukseltaan fysioterapeutti (AMK), joka suorittaa eläinfysioterapian opintojaan (PgDip/MSc) Liverpoolin yliopistossa. Fysioterapeuttina ihmisen ohjaaminen on hänen ammatillista ydinosaamistaan. Koulutusten ohjaajana hän on selkeä, helposti lähestyttävä sekä omaa hyvän taidon luoda oppimistilanteita, joissa osallistujalla on miellyttävä olla. Vilkas keskustelu, kysymykset ja pohdinnat ovat aina läsnä hänen ohjauksessaan. Tavoitteet sekä keinot niihin pääsemiseksi laaditaan yhdessä asiakkaan kanssa, keskustellen ja ottaen huomioon juuri kyseisen asiakkaan kokonaistilanteen. ​

Milka harrastaa aktiivisesti palveluskoiralajeja kahden koiransa, australianpaimenkoira Einon ja espanjanvesikoira Hillan kanssa, harrastuslajivalikoimaansa kuuluu näiden lisäksi mm. toko, nosework, sekä verijälki. Milka on kouluttautunut monipuolisesti vuodesta 2014 lähtien eri kouluttajien opeissa positiivisiin koulutusmenetelmiin, koulutustekniikkaan sekä koiran omaehtoisuuden mahdollistamiseen harjoitustilanteissa. Milka on suorittanut Suomen Eläinkoulutuskeskuksen perusopinnot hyvin arvosanoin ja on aloittanut eläintenkouluttajan ammattitutkintoon tähtäävät opinnot.​

Huom! Koirat eivät ole kaikki yhtäaikaa sisätiloissa, vaan jokainen koira on hallissa sisällä vain oman harjoitusvuoronsa ajan. Ilmoita etukäteen mikäli koirasi tarvitsee esimerkiksi häkkipaikkaa odotteluun. 

Tällä hetkellä ei alkavia kursseja.