Taisteluorava-nimen takaa löytyy Jasmine Lindström, koiraihminen henkeen ja vereen. Perheessämme on ollut aina koiria, ensimmäiset ihan omat koirat sain vuonna 1998 jolloin aloitin myös koiralajien harrastuksen. Olen harrastanut vuosien aikana kaikenlaisia eri koiralajeja agilitysta suojeluun, ja lopulta löytänyt palveluskoiralajeista omat suosikkini. Koiraharrastuksen ulkopuolella olen opiskellut myös mm. nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi sekä liikenneopettajaksi, joista koen olleen hyötyä oppimisen teorian ja ihmisten kouluttamisen osalta.
Taisteluorava sai alkunsa malinois Lorun myötä. Lorun kanssa koin toisinaan haastavaksi löytää sopivia treenitapoja, mutta kun palaset alkoivat loksahtaa kohdalleen, on sillä kuitenkin tulosrimpsussa vesipelastuksen alokasluokan kokeet, BH, JK1, JK2, HK1, HK2 ja IGP1. Lorun sairastuttua narkolepsiaan aloin kiinnittää entistä enemmän huomiota koiran mielentiloihin ja niiden vaikutuksiin erilaisissa tehtävissä niin arjessa kuin harrastuksissakin. Perheeseeni on kuulunut viimeksi neljä malinoisia, mutta sitä ennen kuusi muiden rotujen edustajaa, joten kokemusta on karttunut muidenkin kuin paimenkoirien kouluttamisesta. Asiakaskunnassani on vuosien varrella ollut eri rotuisia koiria laidasta laitaan.
Tärkeimpinä arvoinani pidän treeneissä sekä ohjaajan että koiran turvallisuuden tunnetta, hauskanpitoa ja uuden oppimista niin että jokainen osallistuja tulee kuulluksi. Ei ole koiraa tai ohjaajaa joka ei voisi tulla kurssilleni. Koulutus perustuu positiiviseen vahvistamiseen ja tieteelliseen näyttöön nojautuviin koulutusmenetelmiin. Mikäli haluat ensin tutkia tarkemmin ajatuksiani ja tapojani koulutuksen suhteen, instagram-tililtämme @taisteluorava löytyy sekä videoita että tekstejä (kuvien yhteydessä) siitä mitä ajattelen.
Koulutukseltani olen ammattitutkinnon suorittanut eläintenkouluttaja (AT) ja Koirien ruokinnan asiantuntija (EAT). Koulutuksissani noudatan Suomen Eläintenkouluttajat ry:n eettisiä ohjeita. Lisäksi olen suorittanut Suomen Palveluskoiraliiton eettisen koulutuksen sekä allekirjoittanut eettisen sitoumuksen.
Tervetuloa sellaisina kuin olette!