Olen Karoliina Mäkelä, analyyttinen innostuja Vihdistä. Koiria minulla on ollut vuodesta 2004 ja nykyiset koirani ovat kääpiösnautseri Juju 11v sekä bordercolliet Delta 2,5v ja Luka 1v. Agility on meidän ykköslaji ja se lisäksi ollaan harrastettu PK metsäjälkeä.
Ensimmäisen kerran olen tutustunut hyppytekniikkaan vuonna 2011. Ihastuin aiheeseen samantien ja silloiset koirani, saivat siitä oheistreenin agilityyn. Vuodet vierivät ja hyppytekniikka pysyi treeniohjelmassa. Vuonna 2022 aloitin opinnot hyppytekniikkakouluttaja -koulutuksessa. Oppi oli aivan mahtavaa ja valmistuin Hyppytekniikkakouluttajaksi vuonna 2023. Koulutuksen järjesti Vappu Alatalon, hyppyjumppa, ja muita kouluttajia kurssilla oli Tanja Partanen (Move Well), Merja Fröberg (Koirien kuntopaja) ja Kati Erholz. Samana vuonna valmistuin Suomen Agilityliiton agilityvalmentajaksi, AVA2. Ja tällä hetkellä opiskelen Move Wellilla urheilukoirien fysiikkavalmentajaksi.
Päätyöni on taloushallinon parissa ja koulutan sivutoimisesti agilityä ja hyppytekniikkaa.
Agility- ja hyppytekniikkakouluttajana koen tärkeimmiksi asioiksi koirakon ilon ja turvallisuuden. Etenemme aina koiran ehdoilla, oli kyse sitten koiran fiiliksestä, taidoista tai fyysisistä valmiuksista. Kun koiralla on mukavaa ja hänen fysiikka on valmis vaadittaviin tehtäviin, vain taivas on rajana.