Sirke Viitanen
Kouluttaja toko/rally

Olen vantaalainen monilajikoiraharrastaja. Ensimmäiset toko-kisani kävin jo yli 30 vuotta sitten. Sen jälkeen koirat ovat vaihtuneet ja lajikirjo laajentunut, mutta palo koiraharrastukseen on vain kasvanut.

Olen harrastanut ja kilpaillut koirillani tokossa, pk-haussa, pk-jäljellä, pk-ek:ssa, agilityssä, paimennuksessa, vepessä ja rally-tokossa. 30 vuoden aikana olen käynyt lukemattomia seminaareja ja kursseja ja ollut kahdella koirallani yhteensä kymmenisen vuotta TOKO-valmennusrenkaassa. 

Heti harrastuksen alkupuolella ryhdyin kouluttamaan myös muita, ensin omissa yhdistyksissäni, ja 2000-luvun alkupuolella myös muissa yhdistyksissä pitkin Suomea ja toisinaan ulkomailla. 2014 perustin sivutoimisen yrityksen tähän tarkoitukseen, ja 2021 toiminta muuttui päätoimiseksi. Kouluttaessa olen päässyt tutustumaan monen tyyppisiin koiriin eri lajeissa. Olen oppinut, ettei ole yhtä oikeaa metodia tai filosofiaa, jolla kaikista koirista saa rakennettua luotettavan kisakaverin. Jokaista koiraa ja sen ohjaajaa on katsottava yksilöinä ja löydettävä keinot, joilla heistä saa muodostettua hyvinvoivan ja toimivan tiimin.


Olen kisannut tokossa ylimmässä luokassa SM-tasolla koiristani neljällä. Menestynein koiristani, Tuuri, saavutti tokossa henkilökohtaisen hopean 2011 ja maajoukkeessa MM- ja PM-joukkuehopean 2010. Muilla koirillani olen saavuttanut SM-joukkue-, pm- ja rm-mitaleita, sekä eri maiden valioarvoja.


Tokoa kouluttaessa minulla on pitkän kokemuksen myötä reppu täynnä kikkoja liikkeiden opettamiseen. Tärkeintä, ja vaikeinta, kisakoirakkoa rakentaessa on kuitenkin hyvän mielentilan, kommunikaation ja asenteen luominen niin koiralle kuin ohjaajalle, ja tähän panostan koulutuksissani.


Rally-tokoa aloin harrastaa vasta 2016, Tuurin eläkeläis-lajina. 13 kisan jälkeen Tuuri oli RTVA. Laji vei mennessään, ja olenkin osallistunut vuodesta 2016 lähtien joka vuosi SM:iin jossain luokassa. Riski valioitui hieman hitaammin, 15 kisalla. Poikansa Kuri on myös varjovalio rallysta. Olen ollut mukana voittamassa rallyn SM-joukkuekultaa neljästi:  vuonna 2019 kisasin joukkueessa kahdella koiralla, Kurilla ja Riskillä,  SM-2021 Kuri oli taas mukana voittamassa joukkue-kultaa. Vuosina 2022-23 vuorossa oli nuorin koirani, Rehti.


Rally-tokossa pelkkä yksittäisten temppujen opettaminen ei riitä, vaikka siinäkin riittää työmaata. Kouluttaessa panostan siitä syystä ohjauksen selkeyteen, sujuvaan radan suorittamiseen ja yhteisen kuplan saavuttamiseen.

Tokon ja rallyn ohella olen kisannut myös kaikilla koirillani pk-lajeja - hakua, jälkeä ja etsintäkoetta. Koiristani kolme on käyttövalioita hausta. Lisäksi olen kilpaillut vähäisemmissä määrin agilityssa, vesipelastuksessa ja paimennuksessa.